Autot, joissa on sisäänvedettävät ajovalot

Idea luoda auto, jonka ajovalot voidaan piilottaa hetkeksi, kuului Gordon Miller Bjurigille. Tämä yhdysvaltalainen suunnittelija suunnitteli 1930-luvulla amerikkalaiselle Cord-yhtiölle korin, ja hänen ensimmäinen autonsa, jossa oli avattavat ajovalot, oli Cord 810.

Periaate on lainattu lentokoneiden rungon sisään piilotetuista laskeutumis- ja ohjausvaloista aerodynamiikan parantamiseksi. Itse asiassa tuon ajan autonrakentajat eivät välittäneet aerodynamiikasta, ja uutta konseptia käytettiin enemmänkin markkinointitarkoituksiin. Cord 810:n optiikka taittui siipien sisään kääntämällä kojelaudan kahta "lihamyllyn" nuppia, yhtä kutakin ajovalaisinta kohden. Gordonilla ei ollut aikaa suunnitella mitään ajateltavissa olevaa sähkökäyttöä, sillä hänellä oli kiire saada suunnitelmansa valmiiksi ennen vuoden 1935 New Yorkin autonäyttelyä.

Tämä auto aloitti kokonaisen aikakauden piilo-optiikalla varustetuille autoille, joiden suosio saavutti huippunsa 70- ja 80-luvuilla. Tämä suuntaus päättyi vuonna 2004, kun YK:n Euroopan talouskomission (UNECE) uudet määräykset koskivat ulkonevia korirakenteita, myös ajovalojen kehyksiä ja kehyksiä. Uusissa säännöissä kiellettiin sellaisten ajoneuvojen valmistus, joissa on terävä ja hauras kori, joka voisi lisätä jalankulkijoiden loukkaantumisriskiä onnettomuuksissa. Nämä kiellot eivät kuitenkaan koske aiempia malleja, ja useimmissa maailman maissa laki ei rajoita korotettujen tai piilotettujen ajovalojen käyttöä yleisillä teillä.

Mitkä ovat näiden autojen edut

Piilo-optiikasta on kaksi päämuunnelmaa:

1. Kun ajovalojen kotelo on pidennetty ja piilotettu konepeltiin tai lokasuojiin kääntyvän tai sisäänvedettävän mekanismin avulla.
2. Kun optiikka pysyy paikallaan, mutta on osittain tai kokonaan läppien peitossa.

Aluksi nämä suunnitteluratkaisut olivat puhtaasti kuvapohjaisia, sillä ilmailutekniikan käyttöönotto kertoi ainakin valmistajan tasosta ja sen teknisistä valmiuksista. Tämä kaikki lisäsi kuluttajien luottamusta tuotteeseen ja oli hyödyllistä piilo-optiikkaa käyttävien yritysten markkinoinnissa.

Buick Lesabre 1951. Se on tyylitelty lentokoneen rungoksi, ja sen pääoptiikka on kahden ajovalon muodossa, jotka on piilotettu kääntyvälle sivulle ja jäljittelevät jäähdyttimen säleikköä.

Näin ollen konseptia käytettiin pääasiassa edustusluokan autoissa.

Mutta 60-luvulla urheiluautojen valmistajat ottivat idean käyttöön, sillä nokan tasoitetun muodon ansiosta ilmanvastuksen pinta-alaa voitiin pienentää suurilla nopeuksilla ja parantaa auton aerodynaamisia ominaisuuksia.

Vuoden 1962 Lotus Elan, jossa on kääntyvä optiikka. Japanilaiset ottivat myöhemmin tämän mallin kuuluisan MX- ja RX-malliston perustaksi.

Mazda MX-5 vuodelta 1982. Klassinen ovaalinmuotoinen kori ja sen kepeät avoimet ajovalot olivat tuon ajan japanilaisten urheiluautojen tunnusmerkki.

Lamborghini Countach vuodelta 1974 oli 1980-luvulla urheiluautojen harrastajien äärimmäinen fantasia, sillä sen kulmikkaat muodot, kiilamainen nokka, lintusiipi-ovet ja tietenkin avattavat ajovalot olivat kaikkein suurinta unelmaa.

Siitä lähtien mekaaniset ajovalot ovat olleet arvostusominaisuus, ja juuri tätä tekijää voidaan kutsua tärkeimmäksi motivaatiotekijäksi valittaessa autoa, jossa on tämä valaistuselementti. Kuvan ja aerodynaamisen suorituskyvyn etujen lisäksi unelias optiikka on jollakin tavalla kestävä, koska piilotetussa muodossa ajovalojen läpinäkyvä muovi on vähemmän alttiina mekaanisille vaurioille.

Objektiivisuuden vuoksi on syytä mainita myös tällaisten ajovalojen nykyiset haitat. Tosiasia on, että mekaaninen komponentti on sähköinen, pneumaattinen tai hydraulinen toimilaite, ja käytännössä juuri tästä komponentista on tullut suunnittelun heikko lenkki. Mekaniikka tukkeutuu pölystä ja hiekasta tai huurtuu, minkä seurauksena tiellä voi joskus nähdä legendaarisen luokan yksisilmäisiä edustajia. Pohjoisten alueiden asukkaat ovat huomanneet joidenkin mallien toisenkin ongelman: kun ajetaan kovassa lumisateessa, lumi tarttuu avoimeen optiikkaan. Ensinnäkin tämä heikentää näkyvyyttä yöllä ajettaessa ja toiseksi juuttunut lumi muuttuu jääksi ja estää ajovalojen sulkeutumisen. Myös tämäntyyppisen valaistusjärjestelmän mekaniikan ja sähköjen ylläpitokustannukset ovat hämmentävät. Kaikki nämä ovat kuitenkin pikkujuttuja, jos ymmärrät, että kukaan muu ei valmista tällaisia autoja, ja jokainen näyte on yksinoikeus, jonka sekä keräilijät että tavalliset vanhan koulukunnan autojen ihailijat haluavat saada.

Mikä on paras tapa toimia

Kiinteällä optiikalla ja mekaanisilla suojuksilla varustetut mallit ovat luotettavuudeltaan kestävämpiä. Lampulle menevät johdot eivät taivu eivätkä kuluta kestävyyttään, mikä on toteutettu esimerkiksi Chevrolet Impalassa.

Ajovalot on peitetty suojuksilla, jotka jäljittelevät jäähdyttimen säleikköä.

Kompromissi näiden lähestymistapojen välillä voisi olla ajovalojen taittaminen, kuten Lamborghini Miurassa.

Taitettuna optiikka on hieman alempana, jolloin se on samassa linjassa rungon kanssa, mutta ei peitä sitä kokonaan. Kun ajovalot kytketään päälle, ne nostetaan juuri niin ylös, että valokartio osuu tien pinnalle. Tämä periaate on auttanut pitämään johdot mutkalla ja saavuttamaan parhaan aerodynamiikan urheiluauton ajovalojen ollessa päällä.

Muotoilun osalta on vaikea antaa lopullisia neuvoja, vaikka muutamiin asioihin on syytä kiinnittää erityistä huomiota. On esimerkiksi turvallista sanoa, että saksalainen autokonserni Porsche tuotti vuonna 1969 luovan kriisin keskellä yhdessä Volkswagen-kollegoidensa kanssa ehkäpä kaikkein naurettavimman ja rumimman roadsterin omassa mallistossaan - VW-Porsche 914:n.

Jotkin mallit näyttävät varsin hyvältä ilman ajovaloja, kuten vuoden 1967 Chevrolet Corvette C2 Stingray.

Mutta riittää, kun kääntää rungon kartiomuotoiseen etuosaan asennettua optiikkaa, ja koko vaikutelma murenee juuriltaan.

Tällaisessa autossa ajaminen on vähintäänkin epämiellyttävää jopa sellaiselle henkilölle, jolla on ei-triviaali makuaisti. Myöhemmissä malleissa tämä puute kuitenkin poistettiin sijoittamalla valaistus konepellin tasoon.

Chevrolet Corvette C3 1979.

Toiset autot taas on tehty yöajoa varten, eikä niiden optiikkaa voi sulkea edes päivällä. Paras esimerkki tästä on vuoden 2002 Pontiac Firebird.

Amerikkalaiset saavuttivat tässä suhteessa parhaan harmonian vuoden 1968 Dodge Chargerilla.

Ajovalot näyttävät yhtä julmilta molemmissa asennoissa, ja partaveitsentyyppinen jäähdytin korostaa auton maskuliinista luonnetta.

Baijerilaiset suunnittelijat tekivät edistysaskeleita myös vuoden 1989 BMW 8-sarjassa.

Mutta huolimatta siitä, että yksilö tuli ulos hyvin onnistunut ja harmoninen malli ei tukenut fanit klassisen BMW käsite. Vähäisen suosionsa vuoksi autosta tehtiin rajoitettu erä, mutta sen vuoksi siitä tuli lajissaan eksklusiivinen.

Kallein ja halvin auto, jossa on avattavat ajovalot

Yhdeksi kuolevan luokan kalleimmista ja harvinaisimmista edustajista tuli Cizeta V16T vuodelta 1993.

Aivoriihi kuuluu italialaiselle Claudio Zampollille, joka on yksi Ferrarin ja Maseratin insinööreistä. Epätavallisen kaksikerroksisen piilo-optiikan lisäksi tässä hirviössä on T-muotoinen 16-sylinterinen moottori, mikä tekee Cizetasta ainoan auton lajissaan, jossa on tällainen voimansiirto. Valitettavasti mallia ei otettu tuotantoon, ja näitä kaunottaria valmistettiin yhteensä 18 kappaletta. Tällä hetkellä auton hinta on eri lähteiden mukaan 650-720 tuhatta dollaria.

Kolme mallia voidaan luokitella edullisimmiksi autoiksi, joissa on uniset ajovalot vuodesta 2021 alkaen:

1. Toyota Celica V (T180) GT vuodelta 1993.
2. Vuoden 1989 Ford Probe.
3. 1991 Mitsubishi Eclipse.

Kaikki kolme autoa ovat suunnilleen samantyyppisiä ja niissä on samantyyppiset ajovalot, ja niiden hinta vaihtelee kunnosta riippuen 3 000 ja 5 000 dollarin välillä.

Luettelo kaikista autoista, joissa on sokeat ajovalot

On tietenkin lähes mahdotonta luetella kaikkia näytteitä, joissa on lepotilassa oleva optiikka ja joita maailman autoteollisuus on koskaan tuottanut, mutta on olemassa erinomaisia edustajia, joita on yksinkertaisesti mahdotonta olla mainitsematta. Aiemmin mainittujen ajoneuvojen lisäksi niihin kuuluvat:

• Buick Y-Job;

• Lincoln Continental;

• Oldsmobile Toronado;

• Ford Thunderbird;

• Maserati Bora;

• Aston Martin Lagonda;

• Alfa Romeo Montreal;

• Ferrari 308/328;

• Fiat X1/9;

• Alpine A610;

• Saab Sonett;

• Chevrolet Corvette C4 Stingray;

• Honda Prelude;

• Mazda RX-7;

• Nissan 300ZX;

• Mitsubishi Eclipse;

• Lamborghini Diablo;

• Porsche 944 S;

• BMW M1;

• Opel GT;

• Jaguar XJ220;

• Triumph TR7;

Kaksikymmenluvun alussa piilotettujen ajovalojen suuntaus alkoi hiipua, ja kun tällainen optiikka kiellettiin vuonna 2004, tuotannossa oli enää kolme autoa:

1. Vuoden 2004 Lotus Esprit.
2. Chevrolet Corvette C5.
3. De Tomaso Guara.

Nämä pitkäikäiset päättivät piilovaloilla varustettujen autojen sarjatuotannon aikakauden.

Lopuksi voidaan mainita, että myös Neuvostoliitto kehittyi tähän suuntaan, ja samanlaisilla ajovaloilla varustettujen urheiluautojen prototyyppejä on olemassa.

1969 Yuna.

Pangolina 1980.

Vaikka huippunopeudet (180 km/h Pangolinassa ja 200 km/h Yunassa) olivat tuon ajan urheiluautolle riittävät, konsepteja ei valitettavasti koskaan valmistettu.